Olen
taas Lontoossa, valitettavasti vain noin kuukauden (Suomessa tuli tylsää).
Ajattelin, etten viitsi näin lyhyellä matkalla kirjoitella, mutta Lontoo on
niin ihana, että on ihan pakko päivittää blogia. Tästä on näköjään tulossa vain
matkablogi. Tässä hiukan kuvia, mitä olen ehtinyt tekemään.
Heti
ensimmäisenä päivänä piti tietenkin hyökätä shoppailemaan. Olin jo Suomessa
huokaillut River Islandin nahkatakin perään, joka oli loppunut niin Nellyn kuin
River Islandin omasta nettikaupasta. Kävelin Marble Archin River Islandiin ja
siellä oli jäljellä kaikkia kokoja! Aivan täydellinen biker takki ja ihanan pehmeää nahkaa. Samalla tein aika isoa tuhoa Bootsin ja Superdrugin
hyllyillä. Ei mikään fiksuin idea, koska jouduin yhdeksi yöksi vaihtamaan
majapaikkaa ja laukku painoi aivan järkyttävän paljon. Nyt yritän jättää pahimmat
shoppailut viimeiseen majapaikkaan, sillä joudun ostamaan toisen matkalaukun.
Hyvä minä!
Olen
himoinnut Bubbleologyn Bubble Teatä. Teetä saa eri makuisina ja pohjalle
laitetaan tapioka palloja, jotka poksahtelevat kivasti kun nitä puraisee. Kävin
pyörähtämässä Notting Hillissä ja olin unohtanut, että sielläkin on Hummingbird
Bakery. Paikasta löytyy aivan ihania leivoksia ja muffineita. Vaikeinta on
kävellä ohi, tuoksu on niin herkulinen. Hommasin muuten Hulluilta päiviltä kahvilan
kirjan, joten voin kotonakin leipoa näitä herkkuja (tulee ihan varmasti yhtä
hyviä).
Ja
tietenkin piti heti mennä juhlimaan. Pari Walkabout baaria on suljettu
Lontoossa, mutta jos haluaa tavata australialaisia ja uusi-seelantilaisia niin
kannattaa suunnata The Slug-baareihin. Fulhamin Slugissa oli Kiwi bileet ja kaikki
juomat olivat £1.95. Joo-o. Voisiko Suomessakin olla tällaisia juhlia? Ja
mieluiten niiden aussien ja kiwien kanssa höystettynä, kiitos. Paikka oli kuin surffari
ja lumilautailijoiden mainos.




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!