lauantai 2. maaliskuuta 2013

AndThatsWhoIAm

Näitä on pyörinyt monessa blogissa. Tässä on minun panokseni. Yli 600:sta kuvasta oli vaikea valita, näitä olisi voinut olla vaikka kuinka paljon. Ajattelin pitää tekstit lyhyinä, mutta kummasti ne lähtivät paikoitellen rönsyilemään.



-Ulkopuolisen silmin voin näyttää välinpitämättömältä ja laiskalta. Siltä, että ajelehdin vain päämäärättömästi läpi elämän. Silti olen saavuttanut aika paljon. Tein joskus monta, monta vuotta sitten aarrekartan (leikkasin ja liimasin kuvia, joita halusin elämässä saavuttaa ja kokea). Kotona käydessäni löysin kartan ja huomasin, että kaikki asiat olivat suurin piirtein toteutuneet. Ja niitä kuvia oli paljon! Kaikki oli vain tapahtunut vähän niin kuin huomaamatta.
-Rakastan musiikkia! Musiikkimakuni on aivan laidasta laitaan. Mun on pakko kuunnella musiikkia joka päivä, monta tuntia, jos vain mahdollista.

-Herätyskello taitaa olla eniten vihaamani esine. En ole aamuihminen. En yhtään. Säälin sitä henkilöä, joka joutuu herättämään minut aamulla. (Terveisiä vaan äidille ja kaikille niille kouluaamuille, kun jouduit repimään mut ylös sängystä).

-Olen aina myöhässä. Tämä ärsyttää mua suunnattomasti. Ihme kyllä, olen töissä ajoissa.



-Ärsyttää, kauhistuttaa ja kuvottaa miten kamalia ihmiset voivat olla toisia ihmisiä ja eläimiä kohtaan.
-Mulla on luki-tai oppimishäiriö. Tämä tuli selville vasta opinnäytetyön äidinkielenohjauksessa. Opettaja kysyi tuokion aikana kolmesti: Eikö teillä oikeasti ole todettu lukihäiriötä?? (No, ei ole. Onko Sun ymmärryksessä vikaa?) Opettaja oli kyllä todella kannustava: ”En edes lukenut teidän työtänne kokonaan, kun tämä on niin huono.” ”Miten te olette voineet päästä ammattikorkeakouluun?” ”Nämä asiat olisi pitänyt korjata ylä-asteella tai viimeistään lukiossa. Kyllä tämä nyt on jo liian myöhäistä.” Jep. Okei. Kiitos. Saatiin hirveästi hyviä parannusehdotuksia meidän työhön.
 
Tuokion jälkeen tein netissä pikatestin. Olin aina luullut, että lukihäiriö tarkoittaa, että on vaikeuksia lukemisessa, mutta siihen liittyy paljon muutakin. Muistan koulussa kun äidinkielen opettajat sanoivat aina, että aineet ovat hyviä, kielioppi ei. Silti kukaan opettaja ei ikinä sanonut, että kannattaisi käydä testeissä. Kuulin kyllä monesti, että voisit panostaa/yrittää vähän enemmän, kun olet kuitenkin fiksu. Luin harvoin kokeisiin. Yritin, mutta keskittymiskyky oli huono. Luin sivun monta kertaa läpi, eikä mitään jäänyt mieleen.

Pääsin kokeista läpi, koska muistin kaikki mitä tunnilla oli sanottu. Testin jälkeen älysin, että opin parhaiten kuuntelemalla. Opin uudet kielet melko nopeasti jos kuulen kieltä. Esim. Nuorena meillä näkyi saksalaisia tv-kanavia. En puhunut sanaakaan saksaa, mutta katsoin ohjelmia tuntikausia ja jossain vaiheessa huomasin, että hei mähän ymmärrän mitä nuo ihmiset puhuu.  Mutta, onhan se kiva näin jälkikäteen huomata, että ei ollut laiska tai tyhmä kun koulut on jo käyty.
-Olen yleensä aika pitkäpinnainen (äiti voi olla eri mieltä). Töissä mut tunnetaan ihmisenä, joka ei ikinä menetä malttiaan. Harvoin oikeasti suutun. Ärsyynnyn kyllä helposti jos olen nälkäinen, väsynyt tai pms:sään (mä en tiedä miten tän kääntäisi hyvin suomeksi).
-Innostun helposti. Olen spontaani ja helppo yllyttää uusiin asioihin. Nyt kun mietin asiaa, olen paljon spontaanimpi ulkomailla. Ehkä sen takia, että täällä on paljon mielenkiintoisempia asioita tehtävänä/koettavana kuin Suomessa.



-No, tämä tuli ilmi jo aikaisemmin. Keskittyminen on vähän vaikeaa. Ainakin keskittyminen yhteen asiaan. Yleensä teen kahta asiaa kerralla, esim. kun kirjoitan, mun keskittymistä helpottaa se kun kuuntelen samalla musiikkia.
-Käyn päässäni keskusteluita ihmisten kanssa, joiden kanssa on jotain selvittämättömiä asioita ja joita ei muuten tulisi selvitettyä. Halvempaa kuin terapia.
-Tässä mä olen loistava. Voin viettää pitkiä aikoja tekemättä oikeastaan yhtään mitään.

-Vaikka pidän siististä ympäristöstä, mun huoneessa vallitsee yleensä organisoitu kaaos. Ulkopuolisesta se voi näyttää sekavalta kasalta tavaroita, mutta jos mun täytyy löytää joku tietty asia, muistan tarkkaan minkä kasan alta se löytyy. Jätän myös kaikkien asioiden hoitamisen viime tippaan, varsinkin niiden asioiden joita en halua tehdä.
 


-Haaveilen jatkuvasti. Kaveri voi kävellä vastaan ja olen ihan omassa maailmassani, en näe ketään tai kuule mitään. Haaveilen kaikesta mahdollisesta. Ette uskoisi, kuinka haaveiluni rönsyilevät aivan uskomattomiin mittoihin. Sitten alan uskoa, että niin voisi oikeasti tapahtua. Ja onhan niin tapahtunutkin. Kaikki lähtee siitä haaveilusta. J
-No, kuka ei tykkäisi halata? Halailu lievittää stressiä.

-Pitäisi aina yrittää muistaa nauttia niistä pienistä asioista joita on ympärillä.
-Ukkosmyrskyt ja sade ovat ihania. Paitsi silloin kun täytyy lähteä ulos. Mulla tulee sateesta aina mieleen lapsuus. Kesällä, ullakolla, pelaamassa pelejä, sateen ropistessa ikkunaan.


-Onko tätä olemassa vai olenko mä katsonut liikaa elokuvia? Jos sieltä löytyy Notebookin Noah-tyyppinen mies, saa ottaa yhteyttä!
- En ole ikinä halunnut mennä naimisiin. En usko avioliittoon, omalla kohdallani. Mulle se paperinpala ei merkkaa mitään. Se paperi ei tarkoita, että elämästä tulee helpompaa kun sinun vierelläsi on aina joku, kukaan ei petä ja elätte elämänne onnellisena loppuun asti. Mun mielestä luottamusta ilmaisee enemmän se, ettei tarvitse sitä paperia. Tiedät ilman paperia, että se ihminen pysyy vierelläsi vaikka mitä tapahtuisi. Ja muutenkin, eikö suurin osa ihmisistä kuitenkin eroa jossain vaiheessa? Mahdollisuus siihen, että löydät henkilön, joka kasvaa (henkisesti) samaa vauhtia kuin sinä, on aika pieni. Että löydät jonkun, jonka naama ei ala vuosien saatossa ärsyttää ja kaikki ne pienet asiat, jotka aikaisemmin ihastuttivat nyt vain ärsyttävät. Sinun mieluummin tekisi mieli läpsiä toista tohvelilla naamaan, kuin kuunnella toisen mukahauskaa läppää. Olenko kyyninen, kenties? (Okei, täytyy tähän loppuun vielä sanoa, että olen kyllä tavannut niitä pariskuntia, joista heti ensi vilkaisulla tietää, että he ovat tarkoitettu toisilleen ja tulevat olemaan yhdessä loppuun asti.)

-Musta tuntuu, että ihmiset usein aliarvioi mut. Tai ainakin näkee mut ihan erilailla kuin minä näen itseni. Tämä pätee ainakin niihin, jotka luulevat tuntevansa mut, mutta eivät oikeasti tunne.
-No, okei, tällä voi olla jotain tekemistä edelliseen asiaan. Tutustun helposti ihmisiiin, mutta harvat näkee sen oikean minän. Muutenkin riippuu paljon tilanteesta ja ihmisistä kuinka puheliaalla ja avoimella tuulella olen.



-Olen niin se tyyppi, joka nauraa väärässä paikassa väärään aikaan. Hautajaiset ovat paha paikka. Vaikka olen surullinen, niin olen varma, että saan jonkun hysteerisen kikatuskohtauksen kesken tilaisuuden. Lukiossa sain kerran koko luokan nauramaan. Lopulta opettaja joutui pyytämään minua poistumaan luokasta, koska en voinut lopettaa nauramista.
-Seikkailut! Seikkailut! Seikkailut!

-Lapsi on terve kun se leikkii.
-Kaikki, mikä tapahtuu, on tarkoitettu tapahtuvan.

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!