I look like a dork

Viimeiset pari viikkoa on ollut kauheeta härdelliä, sähläystä, suunnittelua ja ympäri kaupunkia juoksemista. En ole ehtinyt ollenkaan postailla tänne, joten tässä tulee nyt vähän kaikkea.

Juhlittiin St. Patrick’s Daytä. Ajateltiin mennä katsomaan kulkuetta keskustaan, mutta alkoi sataa vettä, (oikeesti, onko joku yllättynyt?) joten suunnattiin suoraan baariin.

 

 

Olin ahkera ja raahauduin aamulla salille.

Vaikka sää oli tällainen...

 

Kävin ilmaisessa hiustenleikkauksessa. Gumtreen sivustolla on aina joku kampaamo etsimässä hiusmalleja. Olin Chelsea’ssä Hari’s hairdressers- kampaamossa. Tiistaisin opiskelijat harjoittelevat hiustenleikkausta. Jos onni osuu kohdalle, voit päästä myös suomalaisen Sannin penkkiin. (En päässyt..). Hari on paikalla ohjailemassa opiskelijoita. Kannattaa ehdottomasti hyödyntää tällaiset mahdollisuudet. Chelsea on alueena muutenkin sellainen, ettei tiedä kehen siellä voi törmätä. Oli muuten ensimmäinen kampaamo, jossa olen nähnyt baaritiskin. Ja lemmikit ovat myös tervetulleita. Ainakin yhdellä asiakkaalla oli iso koira mukana, joka rennosti makoili lattialla.

 

 

 

Sain kirjan käteeni, josta valitsin kaksi kuvaa minkälaisen leikkauksen haluaisin. Leikkauksesta tuli tosi hyvä. Harmi vain, ettei leikkaus sovi kasvojeni piirteisiin ja näytän ihan mieheltä. Halusin paljon kerrostusta. Ainoa ongelma on, että hiuksista tuli paljon lyhyemmät kuin mitä halusin. Tästä lähtien muistan erikseen sanoa, että haluan hiuksieni olevan edestä pidemmät ja takaa lyhyemmät (niin kuin niissä kuvissa oli), enkä toistepäin. Hiukseni ovat luonnonkiharat ja lyhyinä ne kihartuvat vielä enemmän. Tämän hetken tilanne on se, että jos en tee hiuksilleni mitään näytän tältä:

Jos föönään ne suoriksi, näytän tältä:

Kuva:Ebay.com

Ja jos suoristan hiukseni, olen kuin nelikymppinen soccer mom, jolla on takatukka, eli näytän vanhalta, tylsältä ja siltä kuin olisin juuttunut 80-luvulle. Ei mitkään seksikkäimmät lookit. Onneksi tällä viikolla älysin kokeilla suoristamista ja hiuspuuteria. Nyt mun hiukset ovat tosi shaggy ja peikkomaisen rokahtavat! Nyt kehtaan ainakin kävellä ulkona. Mutta, menisin ehdottomasti uudestaan koska leikkaus on oikeasti tosi hyvä ja kun hiukset saavat lisää pituutta niin ne näyttävät vielä paremmilta. Hiukseni eivät koskaan ole näyttäneet näin tuuheilta. Tosin ensi kerralla seuraisin hiukan enemmän mitä hiuksilleni tehdään, enkä olisi liimaantunut OK-lehden juoruihin.

Chelsea'ssä on ihania taloja.

 

Yritä syödä terveellisesti, kun kaupassa on aina herkkuja tarjouksessa.

 

Ladureen Macaronseja löytyy myös Burlington Arcadesta (Royal Academy of Arts’in vieressä).

 

Tiistaisin TimeOut-lehteä jaetaan ilmaiseksi, omani sain Covent Gardenin tube asemalta. Sain taas tuhottomasti vinkkejä, mitä Lontoossa voi tehdä.

 

Viikon piristys on ollut se, että tällä viikolla olen joka aamu herännyt kuudelta auringonpaisteeseen (ja vielä kirkkaalta taivaalta). Ennen sitä, sää Lontoossa on viimeisen kolmen viikon ajan ollut:  harmaata, harmaata, harmaata, vettä, räntää ja lunta.

It doesn't count if...

Oletteko nähneet tämän videon? Aivan loistava ja niin totta! Näin naiset huijaavat itseään kun kyse on kaloreista. :D Mä ainakin käytän tuota videon tekosyytä: Sitä ei lasketa, jos olen menossa salille, tulossa salilta tai olen salivaatteissa (sillä sehän on sama kuin olisin jo salilla). Käytän myös sitä tekosyytä, että sitä ei lasketa jos kukaan muu ei ole paikalla, kun syön herkkuja. Eikä hedelmäkarkkeja (Skittles!) lasketa, koska nehän ovat oikeasti tehty hedelmistä ja hedelmät ovat terveellisiä.

Täällä törmää muutenkin vähän outoon salikäyttäytymiseen. Viime syksynä näin salillani erään tukevahkon, keski-ikäisen naishenkilön. Aina kun hän treenasi, hänellä oli paksu college paita ja housut päällä. Joskus näytti siltä, että hän saa lämpöhalvauksen. No, kerran treenien jälkeen satuttiin pukuhuoneeseen saman aikaan. Oikeasti olin jäädä suu auki, kun nainen otti paidan pois päältä. Hänen koko yläkroppa oli kiedottu muovikelmuun. En nähnyt oliko alakroppakin, mutta ihan uskomatonta. Hän oli siis kietonut muovikelmun käsien ja vartalon ympäri. On varmaan ollut mukava treenata kietoutuneena muoviin. Teki mieli mennä sanomaan, että kai tiedät, ettet oikeasti ”laihdu” nopeammin kun hikoilet enemmän? Ja, että menettämäsi paino on vain nestettä, joka tulee heti takaisin kun juot. Törmäsin tähän samaan henkilöön tällä viikolla ja henkilö näyttää olevan samassa kunnossa kuin syksylläkin. Toivottavasti hän on nyt jättänyt muovikelmut sinne keittiöön.

Luin London Calling- blogista, että Venlan salilla, tyyppi oli kävellyt juoksumatolla Snickers mukana. :D Ja  mä olen kanssa nähnyt, että joku syö hampurilaista matkalla salille. Ehkä nämä henkilöt ovat katsoneet yllä olevan videon ja soveltavat tuota It doesn’t count if- sääntöä.

Tämän hetken treenibiisit:

 

Macklemoren Thrift Shop taitaa soida Suomessakin? Mulla on kuitenkin eniten soinut And we danced. Tästä tulee niin mun uusi bilebiisi (ja p.s. mun on pakko päästä 80-luvun bileisiin!!!). Kelatkaa 1:15, jos ette halua kuunnella introa.

If you could see me now

Viime aikoina on ollut niin perusarkea. Ei ole oikein mitään ihmeellistä tapahtunut. Viime viikolla sain otettua itseäni niskasta kiinni ja aloitin taas salilla käymisen. Mun sali on siitä hyvä, että se on auki 24/7 ja kuukausimaksu on vain 16,99 puntaa! Ei hirveesti tule ikävä Suomen 70 euron kuukausimaksuja. Salille mennään sisälle tollaisten podien kautta. En ymmärrä miten todella ylipainoiset pääsee noiden läpi. Itselläkin on välillä vaikeuksia treenikassin kanssa. Ja se on sellainen, että näppäilet koodisi, ovi aukeaa, astut sisälle, ovi menee kiinni, seisot pari sekuntia siellä sisällä ennenkuin ovi aukeaa edestä. Ekalla kerralla olin ihan varma, että nyt tämä hajosi ja jään tänne sisälle jumiin.

 

Ruokashoppailuja

 

 

Kauppaan oli ilmestynyt uusi Skittles maku. Oli tietenkin pakko ostaa, kun se maksoi vain yhden punnan.

 

Käytiin Camden pub crawlissa. Porukkaa oli paljon, mutta meno ei ollut samanlaista kuin muissa pub crawleissa. Käytiin viidessä baarissa/klubissa (The Wheelbarrow, Belushi's, Proud, The Underworld ja Koko). Ensimmäisissä baareissa meno oli hyvä (ehkä niiden halpojen juomien takia). Meille iski nälkä, joten piipahdettiin syömään sillä aikaa kun muut suuntasivat Proudiin. Onneksi pysähdytttiin. Proudiin oli sinä perjantaina päästetty aivan liikaa ihmisiä sisään. Hyvä kun sisällä pystyi liikkumaan ja musiikkikin oli huonoa. Kaikki  vain odottivat milloin vaihdetaan paikkaa. Proudin jälkeen kaikki olivat selvinpäin. Me meinattiin jäädä Underworldiin, mutta päätettiin kuitenkin katsastaa Koko. Oltiin siellä ehkä 10 minuuttia ja lähdettiin. Paikka on hieno (entinen teatteri), mutta musiikki oli elektroa ja todella kovalla, ja juomat olivat kalliita niin me päätimme suunnata takaisin Belushiin. Meidän loppuilta oli todella hauska. Hyvää musiikkia ja halpoja juomia. Musiikki vaihteli aina 60-luvun hiteistä nykypäivään ja henkilökunta biletti meidän kanssa.

 

 

 

Tämä biisi on jäänyt soimaan mun päähän. Olen näköjään koukuttanut mun kämppiksetkin. Ei mene päivääkään, ettei tämä soisi jonkun huoneessa.

 

AndThatsWhoIAm

Näitä on pyörinyt monessa blogissa. Tässä on minun panokseni. Yli 600:sta kuvasta oli vaikea valita, näitä olisi voinut olla vaikka kuinka paljon. Ajattelin pitää tekstit lyhyinä, mutta kummasti ne lähtivät paikoitellen rönsyilemään.

-Ulkopuolisen silmin voin näyttää välinpitämättömältä ja laiskalta. Siltä, että ajelehdin vain päämäärättömästi läpi elämän. Silti olen saavuttanut aika paljon. Tein joskus monta, monta vuotta sitten aarrekartan (leikkasin ja liimasin kuvia, joita halusin elämässä saavuttaa ja kokea). Kotona käydessäni löysin kartan ja huomasin, että kaikki asiat olivat suurin piirtein toteutuneet. Ja niitä kuvia oli paljon! Kaikki oli vain tapahtunut vähän niin kuin huomaamatta.

-Rakastan musiikkia! Musiikkimakuni on aivan laidasta laitaan. Mun on pakko kuunnella musiikkia joka päivä, monta tuntia, jos vain mahdollista.

-Herätyskello taitaa olla eniten vihaamani esine. En ole aamuihminen. En yhtään. Säälin sitä henkilöä, joka joutuu herättämään minut aamulla. (Terveisiä vaan äidille ja kaikille niille kouluaamuille, kun jouduit repimään mut ylös sängystä).

-Olen aina myöhässä. Tämä ärsyttää mua suunnattomasti. Ihme kyllä, olen töissä ajoissa.

-Ärsyttää, kauhistuttaa ja kuvottaa miten kamalia ihmiset voivat olla toisia ihmisiä ja eläimiä kohtaan.

-Mulla on luki-tai oppimishäiriö. Tämä tuli selville vasta opinnäytetyön äidinkielenohjauksessa. Opettaja kysyi tuokion aikana kolmesti: Eikö teillä oikeasti ole todettu lukihäiriötä?? (No, ei ole. Onko Sun ymmärryksessä vikaa?) Opettaja oli kyllä todella kannustava: ”En edes lukenut teidän työtänne kokonaan, kun tämä on niin huono.” ”Miten te olette voineet päästä ammattikorkeakouluun?” ”Nämä asiat olisi pitänyt korjata ylä-asteella tai viimeistään lukiossa. Kyllä tämä nyt on jo liian myöhäistä.” Jep. Okei. Kiitos. Saatiin hirveästi hyviä parannusehdotuksia meidän työhön.
 

Tuokion jälkeen tein netissä pikatestin. Olin aina luullut, että lukihäiriö tarkoittaa, että on vaikeuksia lukemisessa, mutta siihen liittyy paljon muutakin. Muistan koulussa kun äidinkielen opettajat sanoivat aina, että aineet ovat hyviä, kielioppi ei. Silti kukaan opettaja ei ikinä sanonut, että kannattaisi käydä testeissä. Kuulin kyllä monesti, että voisit panostaa/yrittää vähän enemmän, kun olet kuitenkin fiksu. Luin harvoin kokeisiin. Yritin, mutta keskittymiskyky oli huono. Luin sivun monta kertaa läpi, eikä mitään jäänyt mieleen.

Pääsin kokeista läpi, koska muistin kaikki mitä tunnilla oli sanottu. Testin jälkeen älysin, että opin parhaiten kuuntelemalla. Opin uudet kielet melko nopeasti jos kuulen kieltä. Esim. Nuorena meillä näkyi saksalaisia tv-kanavia. En puhunut sanaakaan saksaa, mutta katsoin ohjelmia tuntikausia ja jossain vaiheessa huomasin, että hei mähän ymmärrän mitä nuo ihmiset puhuu.  Mutta, onhan se kiva näin jälkikäteen huomata, että ei ollut laiska tai tyhmä kun koulut on jo käyty.

-Olen yleensä aika pitkäpinnainen (äiti voi olla eri mieltä). Töissä mut tunnetaan ihmisenä, joka ei ikinä menetä malttiaan. Harvoin oikeasti suutun. Ärsyynnyn kyllä helposti jos olen nälkäinen, väsynyt tai pms:sään (mä en tiedä miten tän kääntäisi hyvin suomeksi).

-Innostun helposti. Olen spontaani ja helppo yllyttää uusiin asioihin. Nyt kun mietin asiaa, olen paljon spontaanimpi ulkomailla. Ehkä sen takia, että täällä on paljon mielenkiintoisempia asioita tehtävänä/koettavana kuin Suomessa.

-No, tämä tuli ilmi jo aikaisemmin. Keskittyminen on vähän vaikeaa. Ainakin keskittyminen yhteen asiaan. Yleensä teen kahta asiaa kerralla, esim. kun kirjoitan, mun keskittymistä helpottaa se kun kuuntelen samalla musiikkia.

-Käyn päässäni keskusteluita ihmisten kanssa, joiden kanssa on jotain selvittämättömiä asioita ja joita ei muuten tulisi selvitettyä. Halvempaa kuin terapia.

-Tässä mä olen loistava. Voin viettää pitkiä aikoja tekemättä oikeastaan yhtään mitään.

-Vaikka pidän siististä ympäristöstä, mun huoneessa vallitsee yleensä organisoitu kaaos. Ulkopuolisesta se voi näyttää sekavalta kasalta tavaroita, mutta jos mun täytyy löytää joku tietty asia, muistan tarkkaan minkä kasan alta se löytyy. Jätän myös kaikkien asioiden hoitamisen viime tippaan, varsinkin niiden asioiden joita en halua tehdä.

 

-Haaveilen jatkuvasti. Kaveri voi kävellä vastaan ja olen ihan omassa maailmassani, en näe ketään tai kuule mitään. Haaveilen kaikesta mahdollisesta. Ette uskoisi, kuinka haaveiluni rönsyilevät aivan uskomattomiin mittoihin. Sitten alan uskoa, että niin voisi oikeasti tapahtua. Ja onhan niin tapahtunutkin. Kaikki lähtee siitä haaveilusta. J

-No, kuka ei tykkäisi halata? Halailu lievittää stressiä.

-Pitäisi aina yrittää muistaa nauttia niistä pienistä asioista joita on ympärillä.

-Ukkosmyrskyt ja sade ovat ihania. Paitsi silloin kun täytyy lähteä ulos. Mulla tulee sateesta aina mieleen lapsuus. Kesällä, ullakolla, pelaamassa pelejä, sateen ropistessa ikkunaan.

-Onko tätä olemassa vai olenko mä katsonut liikaa elokuvia? Jos sieltä löytyy Notebookin Noah-tyyppinen mies, saa ottaa yhteyttä!

- En ole ikinä halunnut mennä naimisiin. En usko avioliittoon, omalla kohdallani. Mulle se paperinpala ei merkkaa mitään. Se paperi ei tarkoita, että elämästä tulee helpompaa kun sinun vierelläsi on aina joku, kukaan ei petä ja elätte elämänne onnellisena loppuun asti. Mun mielestä luottamusta ilmaisee enemmän se, ettei tarvitse sitä paperia. Tiedät ilman paperia, että se ihminen pysyy vierelläsi vaikka mitä tapahtuisi. Ja muutenkin, eikö suurin osa ihmisistä kuitenkin eroa jossain vaiheessa? Mahdollisuus siihen, että löydät henkilön, joka kasvaa (henkisesti) samaa vauhtia kuin sinä, on aika pieni. Että löydät jonkun, jonka naama ei ala vuosien saatossa ärsyttää ja kaikki ne pienet asiat, jotka aikaisemmin ihastuttivat nyt vain ärsyttävät. Sinun mieluummin tekisi mieli läpsiä toista tohvelilla naamaan, kuin kuunnella toisen mukahauskaa läppää. Olenko kyyninen, kenties? (Okei, täytyy tähän loppuun vielä sanoa, että olen kyllä tavannut niitä pariskuntia, joista heti ensi vilkaisulla tietää, että he ovat tarkoitettu toisilleen ja tulevat olemaan yhdessä loppuun asti.)

-Musta tuntuu, että ihmiset usein aliarvioi mut. Tai ainakin näkee mut ihan erilailla kuin minä näen itseni. Tämä pätee ainakin niihin, jotka luulevat tuntevansa mut, mutta eivät oikeasti tunne.

-No, okei, tällä voi olla jotain tekemistä edelliseen asiaan. Tutustun helposti ihmisiiin, mutta harvat näkee sen oikean minän. Muutenkin riippuu paljon tilanteesta ja ihmisistä kuinka puheliaalla ja avoimella tuulella olen.

-Olen niin se tyyppi, joka nauraa väärässä paikassa väärään aikaan. Hautajaiset ovat paha paikka. Vaikka olen surullinen, niin olen varma, että saan jonkun hysteerisen kikatuskohtauksen kesken tilaisuuden. Lukiossa sain kerran koko luokan nauramaan. Lopulta opettaja joutui pyytämään minua poistumaan luokasta, koska en voinut lopettaa nauramista.

-Seikkailut! Seikkailut! Seikkailut!

-Lapsi on terve kun se leikkii.

-Kaikki, mikä tapahtuu, on tarkoitettu tapahtuvan.