maanantai 11. helmikuuta 2013

Tonight, we are young, so let's set the world on fire!

Lauantaina juhlittiin meidän triplasynttäreitä. Olimme varanneet alueen Templen Walkaboutista. Pöydässä odotti kaksi pulloa skumppaa ja erilaisia bilehärpäkkeitä; valotikkuja, saippuakuplia ym. Saimme synttäririntamerkit, joihin meidän nimet oli kirjoitettu (meillä oli myös omasta takaa). Jossain vaiheessa pöytään tuotiin vielä synttärikakkukin. Huippu ilta! Seuraavana päivänä tuntui jaloissa, että ilta on vietetty tanssilattialla. Parasta oli kuitenkin se, että kun vuosi sitten muutin Lontooseen, en tuntenut ketään. Ja nyt, vuosi eteenpäin, juhlin synttäreitä ja ihmettelen miten sitä onkin voinut olla niin onnekas, että on tavannut ja saanut ystäviksi näin ihania ihmisiä. Tästä osa illan kuvasaldosta, kaikki eivät halunneet naamaansa tänne.


 
 



















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!