torstai 6. joulukuuta 2012

Cause all I know is we said hello and your eyes look like coming home


Olen viime viikosta lähtien ollut flunssassa. Taas. Jee jee. Nyt on enää yskä jäljellä. Säälin niin mun kämppiksiä, eniten sitä, joka asuu seinän takana. Kävin eilen ostamassa yskänlääkettä. Siis en ymmärrä, ovatko englantilaiset niin nössöä porukkaa, että yskänlääkkeisiin on pakko lisätä iso määrä sokeria, että litkun saa alas kurkusta? Etsin yskänlääkettä kuivaan yskään ja jokaisen pullon kyljessä luki ”Glycerol & liquid sugar”. Ihan kamalaa litkua. Ihan kuin joisi hunajaa ja siirappia sekoitettuna. Eikä mun yskä ole parantunut ollenkaan. Tuoteselosteesta luin, että yskänlääke sisältää neljää eri sokeria ja alkoholia. Eli yhtä hyvin olisin voinut ottaa shotin ja juoda siirappia sen päälle.



Löysin mun kännykästä kuvia koulusta, joten latelen niitä tänne. Koulussa on muuten tapahtunut muutoksia. Olen vähän spesiaali asemassa kun alkujaan kävin periaatteessa kahta eri kurssia, (vaikka olen ilmoittautunut vain yhdelle). No, motivaatio oli jossain vaiheessa vähän hukassa, kun osa tunneista ei tuntunut tarpeeksi haastavilta. Tosin oli ihan kiva, että kerrankin koulussa olen siellä luokan parhaimpien joukossa. J Opettajatkin olivat huomanneet saman asian ja päätettiin, että voin siirtyä haastavamman ryhmän tunneille. Nyt sitä haastetta sitten onkin. Ensi tiistaina pitäisi esitellä syksyn tuotoksia ja tehdä presentation opettajille. A.p.u.a. Sovittiin opettajien kanssa, että teen osan töistä tämän viikon aikana ja osan teen joululomalla. Tammikuussa esittelen sitten loput työni. Että mun joululoma meneekin kouluhommien ja töiden parissa.






 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 
Viikon päästä tähän aikaan olen toivottavasti Suomessa! Maanantain olen koko päivän Birminghamissa Clothes Show Livessä. VÄHÄNKÖ SIISTIÄ! Tiistaina on tosiaan se presentation ja keskiviikkona vielä parit tunnit. Ja torstaina suuntana Helsinki. Toivottavasti lunta riittää vielä ensi viikollekin, mulla on jo ikävä talvisia maisemia. Eilen oli ainakin Etelä-Lontoossa satanut lunta, mutta meidän kulmilla ei näkynyt mitään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!