Viikonloppu
meni taas jonnekin… Miten aika menee niin nopeasti? Viime viikolla täällä oli
aivan järkyttävä tuuli pari päivää ja tulvavaroituksia annettiin ympäri maata. Asun yli sata
vuotta vanhassa talossa ja olin ihan varma, että meidän seinät kaatuu.
Voisin vannoa, että näin mun seinän heiluvan.
Perjantaina
meidän oli tarkoitus kiertää tyttöjen kanssa Camden Crawl. Yksi meidän kaveri
oli tullut Kentistä Lontooseen viikonlopuksi. Tultiin kuitenkin siihen
tulokseen, että Pub Crawl on liian turisti juttu (mehän ollaan jo niin
lontoolaisia. :D). Ja sitä paitsi ollaan kierretty kaikki baarit, joihin
kiertueen olisi tarkoitus mennä, joten turha maksaa ylimääräistä parista
kämäsestä shotista. Mentiin siis aloittelemaan The Monarchiin. Sieltä
siirryttiin kulman taakse Spiritual Caipirinha baariin. Meidän tämän hetken
feel good lempiartistilla Eric Nessillä oli siellä keikka ja päätettiin raahata
tytöt sinne. Puolentoista biisin jälkeen tytöt hihkui, että "I am so happy we came here!" No niin, minähän sanoin, että siitä musiikista tulee hyvälle tuulelle. Kuvamateriaalia ei valitettavasti ole juuri yhtään. Hauskanpito vei mennessään.
| Spiritualin mug wall |
Baari on pieni ja ehdittiin juuri saada istumapaikat, ennen kuin
paikka oli täynnä. Tunnelma oli katossa ja jengi oli niin mukana kaikissa biiseissä.
Henkilökunta on todella ystävällistä ja kaikki asiakkaatkin olivat niin
mukavia, että tuntui kuin olisi ollut tosi hyvissä kotibileissä. Kannattaa muuten
ottaa tussi mukaan, seinille saa piirtää. Minäkin ikuistin oman tuotokseni
Spiritualin seinälle. Baarin mentyä kiinni menimme takaisin Monarchiin. Musiikkina oli 50-70-luvun soul, funk, rock musiikkia ja tanssittiin pilkkuun asti. Mahtavat bileet!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!