Viikko
flunssassa. Sais jo riittää. Onneksi ei ole enää kuumetta. Nenä vuotaa vaan
jatkuvasti ja vatsalihakset (niitä siis on!!) ovat ihan kipeinä yskimisestä.
Viime yönä nukuin tosi huonosti. Piti nukkua istuen, koska heti kun meni
makuulle alkoi yskittämään niin paljon. Avasin ikkunan, että tulisi kylmää
ilmaa ja olisi helpompi hengittää, mutta hitsi oli niin lämmin yö, että nukuin
koko yön ikkuna auki, eikä tullut yhtään kylmä. Aamulla kellon soidessa en
tietenkään noussut ylös, vaan nukahdin heti uudestaan. No, ehdin vielä
iltapäivän tunneille.
Eilen
näin kaveria, joka oli pikavisiitillä Lontoossa. Shoppailtiin vähän... Olen
pitänyt taukoa Oxford Streetistä, joten nyt sieltä löytää taas vaikka mitä
ihanaa. Pysyin kuitenkin listassani ja kävin nappaamasta Topshopista sen himoitsemani
armyn vihreän talvitakin. Kuinka masentavaa onkaan ostaa paksu talvitakki, kun
ulkona paistoi aurinko ja oli ihanan lämmin. Kotona huomasin ilokseni, että takki
muuttuu kolmeksi eri takiksi! Takki koostuu kahdesta eri osasta: Ohuesta päällyskankaasta
ja paksummasta tekoturkisosasta. Molemmat yhdessä ja ahh, talvitakki on
kasassa. Ohut takki on juuri tälle ilmalle sopiva ja juuri sellainen, jota olen
etsinyt koko syksyn. Paksumpi osa koostuu vihreästä tikkitakista ja
turkiksesta. Se päällä ja tuntui, että enää puuttuivat kumisaappaat ja voisin
mennä tallailemaan jonnekin Englannin maaseudulle.



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!