tiistai 30. lokakuuta 2012

Syksyistä Lontoota

Kävin viikonloppuna aamulenkillä, kun oli niin aurinkoista. Tässä kuvia mun lähipuistosta. Siellä käy tosi paljon koiranulkoiluttajia. Koirat juoksentelevat yleensä vapaina. Oli kiva katsoa, kun omistaja juoksee edessä ja koira jolkottelee pari askelta omistajan takana.












lauantai 27. lokakuuta 2012

How much joy can food bring you?

Koko viikon on tehnyt mieli suomalaista ruokaa. Meidän lähikaupassa on kylmäsavulohi tarjouksessa ja olen käynyt siellä jo kolme kertaa tämän viikon aikana. Kassakin ihmetteli mun lohihimoa. Joo, olen Suomesta…


Perus ruisleipä-, suklaa- ja salmiakkihimon lisäksi olen eniten kaivannut maitorahkaa. Kun saavuin Lontooseen yritin etsiä sitä, mutta en ikinä löytänyt. Lähimmäksi pääsin kun ostin törkeän kallista kreikkalaista jogurttia. Onneksi löysin mahtavan Suomiryhmän, joka kertoi, että maitorahka löytyy nimellä Quark (ruotsinkielen kvarg=rahka). Ja se löytyy tuorejuustohyllyltä. Olen monesti kiertänyt jogurtti- ja juustohyllyt, mutta purkki ei ole koskaan osunut silmään. Ja vaikka olisin huomannut sen, en luultavasti olisi osannut päätellä, että purkki jossa lukee "soft cheese" on maitorahkaa.
Eilen vierailin Scandinavian Kitchenissä. Kahvila ja kauppa, joka myy pohjoismaisia tuotteita. Kiitos Nadjan (kiitti vaan :D), mulle iski mieletön mustikkakeittohimo ja oli ihan pakko käydä siellä. Oli pakko ostaa myös lapsuuden lempileivoksia, punssirullia! Nämä maistuivat niille oikeille punssirullille, (eikä niille pahoille mauttomille, joita Suomessa saa mm. K-kaupoista) ja Snöre-nauhalakua. Lakusta piti tietenkin taiteilla käsikoruja niin kuin lapsenakin.

Terveisin, Maarit 9v.






keskiviikko 24. lokakuuta 2012

I'm gonna getcha, getcha, getcha


Meillä on hiiri(ä). Meidän asunnossa on kolme kerrosta tai neljä jos pohjakerros lasketaan mukaan. Mun huone on ylimmässä kerroksessa. Viime viikolla mun alapuolella asuva tyttö tuli itku kurkussa yläkertaan ja sanoi, että hänen huoneessaan on rotta.  Minä ja mun vieressä asuva tyttö mentiin katsomaan, mutta ei sieltä mitään löytynyt. Ja se ”rottakin” oli luultavasti hiiri.  Tyttö oli vaan niin paniikissa. Ripoteltiin rotanmyrkkyä ympäri asuntoa. Lauantai-illalla olin sängyssä datailemassa kun hiiri kipitti mun sängyn takaa. Säikähdin tietysti ja hyppäsin kiljuen pois sängystä. Hiiri ressukka säikähti mun kiljumista ja kipitti äkkiä takaisin koloonsa mistä oli tullutkin. Meillä on patterien kohdalla aukot lattiassa ja sieltä se (ne) on tullut. Teippailtiin toisen kämppiksen kanssa mun ja sen huoneen aukot umpeen ja ainakin tähän mennessä teipit ovat pitäneet. Ensimmäisenä yönä heräsin kyllä jokaiseen rasahdukseen ja pikku ääneen ja olin ihan varma, että ne nakertavat sen teipin läpi.
Jei, ensi viikko on Half term eli meillä on viikko vapaata!

lauantai 20. lokakuuta 2012

Although there's pain in my chest I still wish you the best with a.. Fuck you!

Piti vaihtaa banneri. En  voinut enää  katsoa aussikuvia. Tuli vaan kauhea ikävä aurinkoa, lämpöä, rantaa..

Pahoin pelkään, että mun valokuvani ovat päätyneet jonnekin venäläiselle seksideitti-sivustolle. Vit*n hienoa. Ne, jotka eivät kirjoita blogia niin tiedoksi, että blogin kirjoittaja näkee jos sivulle tullaan jonkin muun sivuston kautta. No, yksi päivä ihmettelin, kun sivulle on ilmestynyt joku outo osoite ja hirveästi katsojia. Klikkasin sitä ja se ehti ladata vain otsikon: Sex scandal... ja sitten kone ilmoitti, ettei pääse sivustolle. Pilkoin sitä osoitetta, että pääsin pääsivulle ja se oli joku venäläis-englantilainen seksideitti-sivusto täynnä ihmisten lähettämiä kuvia tekemässä ties mitä seksiakteja ja esittelemässä sukupuolielimiään.

Kävin niitä sivuja läpi ja odotin koko ajan milloin mun kuva lämähtää ruudulle. Ensin mietin, että miksi mun kuvani edes olisi siellä, mun kamerassa ei ollut mitään niin kinkyä, että se joutaisi tuollaiselle sivulle. Ainoat kuvat mitä mun muistikortilta voisi päätyä sinne, olisi jotain biletyskuvia.  Sivustolla oli kyllä myös ihan normikuvia ihmisistä, mutta en löytänyt mun kuvia. Eilen kokeilin mennä taas sinne sivustolle suoraan siitä linkistä. Nyt mun kone ilmoittaa, ettei halua mennä, koska sivusto ei ole turvallinen. Joten, riskeeraanko, että koneeni voi saada viruksen ja menen sinne sivulle, jotta näen mitä siellä on vai hyväksynkö, että siellä ehkä on jotain kuviani ja jätän asian siihen?

Pitäiskö huolestua, että korppi istuskeli mun ikkunalaudalla. En ole mitenkään taikauskoinen… enpä.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Admit it boy you blew it, you really messed it up


Viikko flunssassa. Sais jo riittää. Onneksi ei ole enää kuumetta. Nenä vuotaa vaan jatkuvasti ja vatsalihakset (niitä siis on!!) ovat ihan kipeinä yskimisestä. Viime yönä nukuin tosi huonosti. Piti nukkua istuen, koska heti kun meni makuulle alkoi yskittämään niin paljon. Avasin ikkunan, että tulisi kylmää ilmaa ja olisi helpompi hengittää, mutta hitsi oli niin lämmin yö, että nukuin koko yön ikkuna auki, eikä tullut yhtään kylmä. Aamulla kellon soidessa en tietenkään noussut ylös, vaan nukahdin heti uudestaan. No, ehdin vielä iltapäivän tunneille.

Eilen näin kaveria, joka oli pikavisiitillä Lontoossa. Shoppailtiin vähän... Olen pitänyt taukoa Oxford Streetistä, joten nyt sieltä löytää taas vaikka mitä ihanaa. Pysyin kuitenkin listassani ja kävin nappaamasta Topshopista sen himoitsemani armyn vihreän talvitakin. Kuinka masentavaa onkaan ostaa paksu talvitakki, kun ulkona paistoi aurinko ja oli ihanan lämmin. Kotona huomasin ilokseni, että takki muuttuu kolmeksi eri takiksi! Takki koostuu kahdesta eri osasta: Ohuesta päällyskankaasta ja paksummasta tekoturkisosasta. Molemmat yhdessä ja ahh, talvitakki on kasassa. Ohut takki on juuri tälle ilmalle sopiva ja juuri sellainen, jota olen etsinyt koko syksyn. Paksumpi osa koostuu vihreästä tikkitakista ja turkiksesta. Se päällä ja tuntui, että enää puuttuivat kumisaappaat ja voisin mennä tallailemaan jonnekin Englannin maaseudulle.



 



maanantai 8. lokakuuta 2012

Dear douchebag

If you happen to read this I imagine you’re the one who stole my things last night at Shepherd’s Bush’ Walkabout, flipped through my photos in my camera and saw the photo I took of my blog. Congrats for putting your two brain cells into action and typing the name of my blog to Google. I hope you enjoy my stuff, especially my driver’s license. That’s sure to come in handy. I definitely had fun being alone, crying and trying to figure out how to get home after you took my phone, money, camera and debit cards. Thanks for that memory!

I don’t mind if you keep my things. They are just material stuff. If you have any heart, could you send me my memory card, please? That memory card contains irreplaceable memories of people who are very dear to me. It would mean the world to me if I could get it back. I’m sure you only stole my things because you’re poor and hungry and not because you’re a complete and utter asshole.
Drop me a line at livebeforeyoudie@hotmail.fi and I’ll send you the address where you can send it.
Do the right thing and restore my faith in people, please.

You're gone, gone, gone away, I watched you disappear

En tiedä mitä Blogger sekoilee (tai mitä mä olen sekoillut). Kirjoitin tuon edellisen postauksen lauantaina ja se on näköjään ilmestynyt tänään.

No, mutta viikonlopusta! Oli niin loisto viikonloppu! Harmi, että se päättyi tosi paskasti. Lauantaina oltiin Jenstockissa. Hippivaatteet, ihania ihmisiä, 60-luvun musiikkia. Siistiä! Sunnuntaiaamuna suunnattiin ensin Clapham Junctionin Slug&Lettuceen aamupaladrinkeille muiden kirkkoon menijöiden kanssa. Church oli aivan yhtä mahtava kuin viime kerrallakin! Meillä oli järjettömän hauskaa ja otettiin paljon kuvia. Harmi, että niistä pääsee nauttimaan vain se ääliö, joka varasti mun kameran (plus kännykän, pankkikortit ja ajokortin). Churchin loputtua mentiin ruokatankkaukselle ja sitten suunnattiin Walkaboutiin.

Me ei edes juotu Walkaboutissa, ettei voi laittaa alkoholin piikkiin. Tanssittiin ja pidettiin hauskaa muiden kirkkoilijoiden kanssa. Jossain vaiheessa iltaa kaverit lähti kotiin. Olin jäänyt tanssimaan yhden tyttöjen kaverin kanssa. Kello oli melkein yhdeksän illalla ja ajattelin, että lähden ihan just kotiin, koulua kuitenkin seuraavana päivänä. Laitoin siinä vielä tekstarin Jenille. Laitoin kännyn laukkuun ja jatkoin tanssimista. No about viisi minuuttia myöhemmin vilkaisin laukkuani (pidin koko päivän laukkua yli kaulan) ja huomasin, että päällimmäisen taskun vetoketju oli auki ja sitten katsoin laukun sisään ja huomasin, että sieltäkin oli viety tavarat. Etsittiin siinä mun tavaroita, että jos ne olisi ehkä pudonneet lattialle eikä varastettu.
Mutta ei. Siinä vaiheessa kun muistin, että helvetti mullahan oli kamerakin mukana niin pääsi itku. Koko viikonlopun kuvat meni siinä. Ja Jen on parin päivän päästä lähdössä takaisin Kanadaan, joten ei päästä enää yhdessä juhlimaan. Seuraavan kerran aloin itkemään kun muistin, että loistavaa, mulla ei ole rahaa ja oyster korttikin vietiin. Miten mä pääsen kotiin? Sen lisäksi en löytänyt mun narikkalappua. Yritin selittää sille tosi tympeälle narikka naiselle, että voin kuvailla mun takin, eikä siellä varmasti ole toista samanmerkkistä, mutta ei. Olin ihan, et jes täällä sit odotan kunnes baari menee kiinni.
Vähän ajan päästä menin siihen uudestaan. Tirautin pari kyyneltä ja sanoin, et mut on ryöstetty ja haluan vaan kotiin. Ja jos et anna mun takkia niin mä kiipeän tän tiskin yli ja otan sen ite. No se sitten myöntyi ja sain rotsini. Sillä aikaa kun mietin, että miten pääsen kotiin yksi humalassa oleva irkkumies tuli siihen juttelemaan mulle ja sanoi, että voi heittää mut kotiin, kun se asuu samalla suunnalla. Tämä samainen mies oli ollut myös Churchissä ja sanoin, etten todellakaan tule sun kyytiin kun tiedän, että olet juonut viimeiset 12 tuntia. Yritin pummia pari puntaa bussilippuun, mutta irkku oli sitä mieltä, etten voi ottaa bussia, joten se otti taksin ja heitti mut samalla kotiin. Että sellainen viikonloppu vaihteeksi. Menee taas niin putkeen, ettei mitään rajaa.

Don't listen to a word I say, the screams all sound the same

Hyi yök, mä nukuin hämähäkin päällä, eikä se ollut sieltä pienimmästä päästä! Datailin eilen illalla koneella ja sivusilmällä näin kun jotain mustaa laskeutui lampusta mun sängylle. Kävin koko sängyn läpi, mutta en löytänyt mitään. Ajattelin, että olin nähnyt harhoja. Aamulla kun petasin sänkyä, katsoin, että mikä musta lankakasa tuossa sängyllä on ja se oli se hämähäkki! Yööööök! Vihaan hämähäkkejä yli kaiken. Vietin jonkin aikaa Australiassa ja siellä pääsin hiukan eroon hämähäkkipelosta, kun hämppiksiin törmäsi joka paikassa. (Okei, ne kämmenen kokoiset kyllä karmii vieläkin..). Nyt kun niihin törmää niin harvoin, ällöttää heti kun näenkin, vaikka olisi kuinka pieni tahansa.
 
Tämä viikonloppu on pyhitetty juhlimiselle. Kaverin läksiäiset ovat tänään. Teemana Woodstock eli tuttavallisemmin Jenstock. Jen halusi kokea vielä Churchin ennen lähtöä, joten bileet jatkuvat sunnuntai aamupäivällä. Edellinen kerta oli mieletön, tässä muistutus. Luvassa siis melko tiivis 24 tuntinen! Maanantai aamuna sitten reippaana kouluun. Peace out!