maanantai 7. toukokuuta 2012

When I get back from hell, I'll be so elegant

Mitä tehdä kun tili tyhjenee ja muutenkin tuntuu, että asiat voisivat olla paremmin? Lähde ulos tuhlaamaan lisää. Soitin tytöille ja he olivat heti mukana. Ilta meni Covent Gardenin baareissa. Ensimmäinen stoppi kanadalainen Maple Leaf, joka oli tupaten täynnä. Joku tyhmä jalkapallo-ottelu käynnissä… Siitä matka jatkui pari baaria eteenpäin aussibaari Walkaboutiin. Portsarin mielestä oli tärkeämpää jutella jonkun tytön kanssa kuin tehdä töitä, joten hän antoi meille leimauslaitteensa. Saatiin leikkiä hetki portsaria ja leimailtiin toisiamme ja muita. Sieltä irkkubaari Porterhouseen, joka oli myös aivan tupaten täynnä. Olin ensimmäistä kertaa täällä ja vaikka baari on iso, (12 tasoa!) se tuntui silti todella kotoiselta.


Hahahaa, näytän ihan lapselta, joka on juuri saanut uuden lelun.



Pieni tankkaushetki Gourmet Burger Kitchenissä. Pamahdettiin 10 minuuttia ennen sulkeutumisaikaa. Saatiin pummattua ilmaiset ranskalaisetkin. Sulkeutumisaika taisi olla aika viitteellinen. Paikka oli täynnä ruokailijoita vielä puoli tuntia sulkeutumisajan jälkeenkin. Työntekijöillä tai ruokailijoillakaan ei ollut kiirettä poistua paikalta. Sieltä takaisin Walkabout’iin ja loppuilta olikin pelkkää tanssia.
Seuraava aamu oli aika ankea. Huono olo iski heti, kun liikutti vähänkin jotain raajaa. Viikon vinkki: Jos tuntuu, ettei jaksa raahautua vessaan oksentamaan, niin kannattaa varmistaa, ettei siinä verkosta tehdyn roskiksen roskapussissa ole pohjassa reikää.

Kiitos Ninalle jääkiekon MM-kisojen katseluvinkistä. Se toimi! Tosin näin pelistä viimeiset kymmenen sekuntia, kun yritin nukkua krapulaa pois. Ihan tulevaisuuden varalle.. Onko teillä mitään hyviä krapulanhoito vinkkejä? J


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!