sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Vappu!

Olin eilen juhlimassa vappua Nordic Barissa. Mun tarkoitus oli siis tutustua toisiin Lontoossa asuviin suomalaisiin. No en tutustunut. Baari oli ihan tupaten täynnä, mutta tuntui, että suurin osa oli englantilaisia tai ausseja. Ajattelin, että suunnistan heti sinne missä kuuluu suomenkieltä, mutta kun sitä ei kuulunut mistään. Siis mitä, oikeasti? Missä kaikki suomalaiset olivat? No, kyllä siellä näkyi pari ylioppilaslakkia ja tarkoitus oli hyökätä sinne. Mutta, heti kun sain juoman käteeni, uppouduin keskustelemaan kolmesta lakimiehestä koostuvan porukan kanssa. Miehet olivat siis englantilaisia ja yksi oli Australiasta.

Oli kuitenkin hauska ilta. Opin kaikkea englantilaisesta lakisysteemistä. Kysyin mm. käyttääkö ne oikeasti niitä peruukkeja oikeudessa ja miksi. Joo, kyllä ne käyttävät niitä, paitsi jos lapset ovat oikeudessa, koska niitä voi pelottaa se. Ja peruukkeja alettiin käyttää, koska haluttiin turvata lakimiesten anonyymiteetti. Vertailtiin maidemme eroja rikoksista ja niiden vankeustuomioista (oli oikeasti paljon mielenkiintoisempaa kuin miltä se kuulostaa). :D Olen näköjään kuulostanut erittäin fiksulta, koska jossain vaiheessa tuli kommenttia, että ”Sä osaat tosi paljon vaikeita sanoja, oletko osittain englanninkielinen?”

Loppuillan vietin aika tiiviisti Robertin kanssa (joka näytti aivan liian nuorelta ollakseen lakimies..). Meillä oli tosi henkevät keskustelut.. Rob teki mulle mm. psykologisen testin, joka kuulemma kertoo musta ja miten näen elämän. Katoin netistä tästä testistä ja siitä on vähän eri versioita, mutta periaatteessa koostuu siitä, että olet huoneessa, jossa on laatikko, tikkaat, ikkuna ja myrsky. Sitten kysellään kysymyksiä niistä. Tiivistettynä, olen kunnianhimoinen tai mulla on suunnitelmia, mutta en liikaa murehdi ongelmista. Tai vaikka kohtaisin ongelmia, näen asiat kuitenkin positiivisessa valossa. (Toiset voisivat kutsua tätä sokeaksi positiivisuudeksi tai naiiviudeksi (taivutinko noi oikein??)). Egoni on myös liian pieni tai itseluottamukseni on pienempi kuin mitä sen tulisi olla. No, eikö tämä ole totta kaikkien suomalaisten kohdalla? Kaiken kaikkiaan, testi osui kohdallani aika nappiin.

Rob kutsui myös katsomaan Lontoon maratonia, joka oli siis tänään. Kieltäydyin, koska sehän on vain ihmisiä juoksemassa, how interesting.. Tänään näin netistä kuvia tapahtumasta ja siis mitä! Prinssi Harry oli siellä! No voi jeesus! Jos se olisi älynnyt sanoa, että hei mennäänkö katsomaan maratonia and oh, by the way Prince Harry’s going to be there as well. Arvatkaa kaksi kertaa olisinko mennyt!

Ja tässä syy minkä takia en ota itsestäni kuvia ilman kaukosäädintä.

Leikin Picasalla, enkä lopulta enää saanut Cinemascopesta reunoja pois.



3 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!