tiistai 17. huhtikuuta 2012

Aivot narikassa

Pahoittelut hiljaiselosta. Aika on vain hurahtanut ohi. Pääsiäinen tuli ja meni. Söin paljon suklaamunia ja piipahdin viikonloppuna pienellä baarikierroksella Camden Townissa. Kaikki, ketkä tunnen Lontoossa, olivat matkoilla, joten suuntasin baariin yksin. Menin ensin Belushiin, koska siellä on halvat juomat ja hyvä musiikki. Pääsiäislauantaiksi paikka oli melkein tyhjä. No eipä se mitään, join yhden baarimikon kanssa shotteja ja myöhemmin baarimikot toivat mun pöytään ilmaisia shotteja (mahdoin olla säälittävän näköinen, kun istuskelin yksin). Ehkä, ne luulivat, että olin sokkotreffeillä ja mun deitti jätti tulematta. Ja niillä oli veto käynnissä kuinka kauan jaksan odottaa. J

Tutustuin baarissa kuitenkin pariin tyyppiin, joiden kanssa jatkettiin Barfly baariin. Ilta jatkui tanssilla 60-luvun musiikin tahtiin. Baarissa soi myös Build me up buttercup! Tästä on tulossa mun  must hear- bilebiisi! Siitä tulee niin hyvälle mielelle.

Ihanaa, ensi viikolla saan mun ensimmäisen vieraan Suomesta! Kiva päästä taas höpöttelemään suomea. Pääsen esittelemään Lontoon ihania shoppailupaikkoja. Tämä vierailu ei varmaan tee hyvää mun pankkitilille.. J Josta tulikin mieleen, että kävin vilkaisemassa sähköpostiini tullutta Hullujen päivien-kuvastoa. Miksi? MIKSI??? Ihan kuin täällä ei olisi tarpeeksi shoppailtavaa. Oli pakko soittaa äidille ja tehdä pieni tilaus.

Muuten aivot on taitanut olla viimeisen viikon aikana narikassa. Olen ollut todella hajamielinen. Viimeisen viikon aikana olen suihkuttanut deodoranttia hiuksiin luullen sen olevan kuivashampoota,  (Miksei tää muutu valkoiseksi… Suihkutan lisää… Ravistelen purkkia ja suihkutan lisää.. Ai kato, Nivea invisible for black and white.. just) sekä suihkinut kuivashampoota kainaloihin. (Ei kannata kokeilla, kirveli ihan järkyttävästi).

2 kommenttia:

  1. Millos tulet kotiin sieltä? Menee ihan överiksi nuo sun baarireissut ja shoppailut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa! Toivottavasti en ihan pian. Toukokuun lopussa tulen pariksi viikoksi nauttimaan (toivottavasti) Suomen kesästä. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!