Tulin
takaisin Lontooseen tiistai-iltana. Matkalaukussa oli TAAS ylipainoa, vaikka
menin Suomeen miltei tyhjän laukun kanssa. Suomesta raahasin mukanani mm. suklaata,
salmiakkia, ruisleipää ja kilon juustoa, jota ei vissiin kuitenkaan olisi saanut
tuoda tänne. Mulle ei tullut edes mieleen, että se voisi olla kiellettyjen listalla. Kun Lontoossa kävelin sitä "Nothing to declare" tietä pitkin huomasin seinällä kyltin jossa oli kuvia kielletyistä tavaroista ja siellähän se juustokin oli iso punainen risti päällä. Yritin kävelin vaan coolisti tullin läpi, sydän kurkussa ja odotin miltä nurkalta tullikoira syöksyy päälle. Joten, tämä juuston vienti jäi tähän yhteen kertaan. Täytyy Suomessa sitten tankata sitä oikein urakalla.
Suomessa oli ihanaa! Siitäkin huolimatta, että olin suurimman osan ajasta flunssassa. Ajattelin, että laihdun varmasti viikon aikana, kun tulee syötyä terveellisemmin. Ihan varmaan joo.. En viitsinyt tarkistaa kuinka paljon painoa tuli viikon aikana. Sitä piti syödä kaikkia herkkuja mitä Lontoossa ei saa. Ostin Lontooseen tarkoittamani suklaatkin ensimmäisenä päivänä. Iso virhe. Ihan kuin ne muka säilyisi sinne asti.
Ensimmäisenä
aamuna kun menin koiran kanssa ulos, sain kävellä hiljaisessa metsässä, raikkaassa
ja aurinkoisessa ilmassa. Ah, mikä nautinto! Harmittaa, etten ehtinyt kovin paljoa
kavereita näkemään, mutta kesällä sitten enemmän. Täytyy vielä kiittää S:ää kahviseurasta.
Kahvilan väki sai varmasti mielenkiintoista kuunneltavaa. Lohduttavaa tietää,
että joku muukin suhtautuu tiettyihin asioihin yhtä ongelmallisesti ja kieroutuneesti
kuin minäkin. :D
Luulin jo päässeeni flunssasta yli, mutta sieltä se vaan puskee takaisin. Toivottavasti huomenna olisi parempi olo, että pääsen juhlimaan St Patrick’s Day’tä!
Niin ja yritän ryhdistäytyä kameran kanssa, jotta saisitte jotain katseltavaakin.
Tässä kaikille, joita elämä potkii päähän.
Kylla Suomesta saa tuoda juustoa niin paljon kuin haluaa. Jos lennat Suomesta, sun pitas menna sita sinista 'Arrivals from EU' kaytavaa pitkin. 'Nothing to Declare' on EU:n ulkopuolelta saapuville ja niille saattaa ruokarajoituksia ollakin (maasta riippuen).
VastaaPoistaOk, no hyvä. Yritin googlettaakin, että saako vai eikö saa tuoda, mutta en löytänyt vastausta. Ei mitenkään yllättävää, että olen kävellyt vääriä linjoja pitkin. :D
VastaaPoista